Ulkomaan leireiltä turvallista vauhtia uuteen kisavuoteen

Kolmanteen ammattilaiskauteensa valmistautuvan Juuso Kahloksen talvi on sujunut harjoittelun merkeissä poikkeusolojenkin keskellä. Menneen kesän Nordic liigan onnistumisten jälkeen tavoitteena jatkaa kehitystä kohti entistä tasaisempaa ja laadukkaampaa pelikautta 2021. Pelituntumaa on pyritty pitämään yllä aiempaa useammilla ulkomaan leireillä, onhan puttaaminen huomattavasti mukavampaa aurigonpaisteessa kuin räntäsateessa. Ennen joulua Juuso vietti kymmenen päivää Espanjassa Las Colinasin kentällä, missä puitteet harjoitteluun olivat ensiluokkaiset.

”Espanjassa kelpasi pelata koko lailla aamusta iltaan Euroopan-kiertueen kentällä. Olin itsekseni reissussa, mikä oli vähän erilainen kokemus. Toisaalta matkalta sain sitten hyviä uusia kontakteja”, Juuso kertaa.

Suomessa arki on pyörinyt enimmäkseen fysiikkaharjoittelun ja levon ympärillä. Perinteisen punttisalin lisäksi tuituksi ovat tulleet pyöräily ja joogaaminenkin. Toki myös golfpalloa on käyty mäiskimässä hallissa, jotta toistoja lyömiseen saadaan riittävästi. Varsinainen peliharjoittelu on kuitenkin jätetty pääasiallisesti ulkomaille. Talven aikana on mitattu uusia ennätyksiä svinginopeuksissa, mistä voinee fysiikkatreenien ohella kiittää ainakin parantunutta liikkuvuusharjoittelua.

Parhaillaan Kahlos leireilee Dubaissa huippupelaajienkin suosimalla The Els Golf Clubilla. Ohjelma on samankaltainen kuin Espanjassa, eli sisältää pääasiassa vain golfia. Juuson tunnelmia Dubain kuplaolosuhteista löytää Instagramista.

Nordic liigan talvisarjaa ei tänä vuonna pandemiatilanteesta johtuen pelata, joten kisakauden alkamista pitää odottaa tavallista pidemmälle. Kunhan kisaamaan päästään, kilpailujen pääpaino tulee olemaan Nordic liigassa, jonka kylkeen saattaa osua jokunen Challenge-tourin mittelö.

Lähikuukausien tyhjään kisakalenteriin Kahlos suhtautuu relaistisesti. ”Tietenkin kaikki toivovat, että kisoja päästäisiin pelaamaan normaalissa aikataulussa ja niin nopeasti kuin mahdollista. Ei tässä kuitenkaan auta itku markkinoilla, kyllä ne kisat joskus taas jatkuvat. Siihen asti pitää vain pitää tuntumaa yllä ja keskittyä oman pelin kehittämiseen.”