Matkalla kohti parempaa

Juuso Kahlos päätyi jakamaan 20. sijaa Vierumäen Cookella pelatussa Finnish Tourin päätöskilpailussa. Kolmen päivän tulos 222 (+6) ei kerro pickalalaisen vireestä koko kuvaa. Alakanttiin mennyt ensimmäinen päivä (77 lyöntiä) painoi tulosta. Toisen päivän 72 ja päätöspäivän 73 olivat jo kohtuullisen hyvää tekemistä.

”Tietysti nyt on vähän vaikeata, kun näkee tuollaisia tuloksia kortissaan”, Kahlos kommentoi.

”Mutta kaksi vikaa päivää tuntui pelillisesti jo paremmalta.”

”Ajatuksena oli, että keskityn omaan tekemiseeni enkä ajattele lopputulosta. Onnistuin siinä aika hyvin. Oli tässä paljon hyvääkin.”

Juuso Kahlos valitteli, että tekemisestä puuttui terävyys, vaikka selviä elonmerkkejä pelistä jo löytyykin.

”Samalla linjalla jatketaan. Hyvät asiat otetaan hyvinä, ja huonot otetaan opin kannalta. Pitää olla vaan valtavan kärsivällinen.”

Juuso Kahloksen valmistautumisjakso syksyn karsintoihin alkaa olla takana. Maanantaina 17.9. pelataan Masterissa Nordic Leaguen esikarsinta. Siitä karsintasyksy sitten käynnistyy.