Pickala Golfin viihtyisällä klubilla järjestettiin sunnuntaina 15.7.2018 ainutlaatuinen tilaisuus. Tilaisuuden pääsanoma oli, että Pickalan oma poika Juuso Kahlos siirtyy ammattilaiseksi. Onnea alkavalle ammattilaisuralle toivotti niin Pickalan toimitusjohtaja Janne Pelkonen kuin KPMG:n Jyrki Louhikin.
Ammattilaisuran alkua juhlistettiin aivan poikkeuksellisella tavalla. Klubin ovella odotti kuohuviinit ja mansikat vieraita, ja salin puolella oli telineissä 12 peitettyä maalausta, jotka vaasalainen kuvataiteilija Fritz Jakobsson oli tehnyt tätä tilaisuutta varten. Taulujen vedosten myyntituloilla on tarkoitus rahoittaa Juuso Kahloksen ammattilaisura sillä tavalla liikkeelle, ettei golfarin tarvitse murehtia talousasioita vaan kaiken energian voi laittaa pelaamiseen.
Jokaisesta taulusta on 99 numeroitua vedosta. Originaalit eivät ole myynnissä. Tosin heinäkuun aikana Pickalasta vedoksen ostaneiden kesken arvotaan kuun viimeisenä päivänä yksi originaali.
Sunnuntain tilaisuuden nimi oli ”Art Goes Pickala and Juuso Goes Pro”. Juuso kertoi klubille kokoontuneille noin 50 ihmiselle lyhyesti vuosistaan University of Central Florida -yliopistossa.
”Halusin opiskella UCF:ssä liikuntatieteitä, koska urheilu on aina kiinnostanut minua. Haluisin opiskella myös jotain sellaista, josta olisi hyötyä golfarin urallakin”, Juuso Kahlos kertoi.
Yliopistovuodet olivat kokemus, jota Juuso Kahlos ei vaihtaisi mistään hinnasta pois.
”Saatiin pelata kenttiä, joista en voinut edes kuvitella. Pelattiin myös joitakin kierroksia pelaajien kanssa, jotka pelaavat isoimmissa turnauksissa. Ja pokaaleissa oli isoja nimiä, Phil Mickelsson, Dustin Johnson ja muita”, päivän päähenkilö hehkutti.
”Sen olen ymmärtänyt, että tässä on paljon töitä edessä. Mutta yliopistovuodet antoivat luottoa, että kyllä tästä hyvä tulee”, Juuso totesi.
”Tämän kesän harjoittelen syksyn Nordic Leaguen ja Euroopan kiertueen karsintoihin”, Juuso Kahlos kertoi lähitavoitteistaan.
Juuso Kahlos pelaa Vierumäen CT-kisan

Päivän tärkein uutinen oli Juuso Kahloksen saama villi kortti Vierumäellä pelattavaan Challenge Tourin kilpailuun 9.–12. elokuuta. Sitä ennen hän käy heinäkuun viimeisellä viikolla Itävallassa hakemassa kilpailutuntumaa Challenge Tourilta.
Juuso Kahlos kiitti Vierumäen CT-kisan promoottoria Jan Ruohoa tästä arvokkaasta mahdollisuudesta. Seppo Kahlos täsmensi, että kiitoksia täytyy ohjata myös Decolightin suuntaan, sillä Decolight on Juuson ensimmäinen merkittävä yhteistyökumppani.
Decolightin ohella Abacus tarjoaa Juuso Kahlokselle merkittävää tukea ammattilaisuran alkumetreillä.
Juuso Kahlos kiitti kaikkein painavimmin läheisiään: ”Isoin kiitos pitää antaa isälleni Sepolle, hän on kannustanut ja tukenut. Ja iso kiitos perheelleni, te olette kokonaisvaltaisesti auttaneet.”
Lopuksi hän toivotti vieraansa tervetulleiksi sanoen: ”Haluan, että teillä on hyvä päivä täällä.”
Fritz Jakobssonilla 220 taidenäyttelyä

Kuvataiteilija Fritz Jakobsson otti yleisönsä niin ammattimaisesti kuin 220 taidenäyttelyn kokemuksella voi ottaa. Hän kiitti moneen kertaan vaasalaista golfaavaa ystäväänsä Ari Santasta, joka on ollut tärkeä linkki Juuso Kahlokseen.
Ari Santanen toimi Fritz Jakobssonin avustajana, kun tauluja paljastettiin yksitellen Fritzin keskittyessä kertomaan tauluihin liittyviä tarinoita.
Jakobsson avasi taulujen filosofista pohjaa hyvinkin syvällisesti: ”Olen aina miettinyt, mitä on taide. Ihminen koostuu minuudesta ja ruumiista. Idea ihmisessä on se taide. Ihmisen on välttämättä ruumiillistettava taide esineeksi, jota nimitämme taideteokseksi. Ja taideteoksen ainoa tehtävä on toimia kommunikaatiovälineenä.”
Jakobsson päätyi käyttämään Art Goes Pickala -näyttelyn tauluissa allegorian keinoa eli hän pyrkii kertomaan tarinoita ihmisistä käyttäen apuna eläinhahmoja.
”Allegoria on ollut ideani tässä humoristisessa ja traagisessakin kokoelmassa”, Jakobsson selvitti.
Masters-taulussa esiintyvän kukon ja kanan lisäksi tauluissa on hellyttäviä kuvia siilipariskunnasta, jäniksestä ja koirista. Drop-nimisessä taulussa taiteilee kissamirri, joka on vaarassa pudota.

”Juusoa varten nämä taulut on tehty. Kumma juttu, kun tekee tauluja jollekin, tuntuu siltä kuin saisi itse paljon enemmän. Näistä kaikista tauluista on tehty 99 vedosta, jotka on signeerattu ja nimetty. Myynti tulee Juuson hyväksi”, Fritz Jakobsson muistutti.
Lisäksi 10 prosenttia Pickalassa myytyjen taulujen myyntitulosta ohjataan Pickalan juniorityön hyväksi.
”Olen onnellinen, että olen saanut olla tukemassa Juuson alkavaa ammattilaisuraa tällä tavalla”, Fritz Jakobsson kertoi.
