Hurja kenttäennätys siivitti kärkikolmikkoon

Juuson paluu Nordic Liigan kisasirkukseen lyhyen kilpailutauon jälkeen sujui loisteliaasti. Bråvikenin golfklubilla Norrköpingissa tykitettiin hurjia tuloksia kaikkien kilpailijoiden toimesta, mutta hieno oli myös Juuson tuloskortti. Kolmen kierroksen yhteistulos muikea -19, jolla irtosi uran paras Nordic Liigan sijoitus, jaettu kolmas sija. Kisan voitti uusinnan jälkeen Ruotsin William Nygård tuloksella -23.

Vielä ensimmäisen päivänä pelistä ei ollut aistittavissa huippuvirettä. Lyöminen sujui kelvollisesti, mutta hölmöt virheet ja nappiosumien puute pitivät lopputuloksen korkeintaan keskinkertaisena. 17. väylän tuplabogin jälkeen korttiin kirjattiin lopulta -2, millä ei tässä kilpailussa pelattaisi kärkisijoista. ”Tiesin, että täällä on tehtävä rutkasti birkkuja jos haluaa hyville sijoille. Ekassa päivässä oli hyvääkin, mutta oli selvää, että parempia tuloksia tarvittaisiin”, Juuso kertaa.

Ja parempaa tulosta tosiaan oli tiedossa. Toisen kierroksen Pickala Golfin mies pelasi nimittäin sellaisessa hurmiossa, että Pyhä Teresakin lienee kateellinen. Juuso paukutti yhteen kierrokseen peräti 11 birdietä, vieläpä ilman yhtään bogia. Kierrostulos 61 (-11) oli Juuson uran ensimmäinen kaksinumeroinen parin alitus ja samalla Bråvikenin kentän uusi kenttäennätys.

Huipputuloksen Juuso laittaa ennen kaikkea mainion viheriötyöskentelyn piikkiin. ”Kyllähän siinä putteri oli aika tulessa. Suurin osa lähestymisistäkin oli hyviä, mutta silloin kun ei olleet, niin putit upposi kauempaakin. Sain luettua linjat greeneillä hyvin ja ennen kaikkea putteihin juuri sopivan nopeuden. Oli kyllä siistiä pelata.”

Viimeiseen päivään päästiin lähtemään aivan kärjen tuntumasta toiseksi viimeisessä lähdössä. Birdietehtailua olisi jatkettava voittokamppailua ajatellen. Ja niin Juuso tekikin, aloittamalla kierroksen räväkästi neljällä birdiellä ensimmäiseen kuuteen reikään. Sen jälkeen pelattiin muutama reikä pariin, ja takaysille jälleen kolme birdietä. Vaikka voittotaistelu lipesi 13. reiän bogiin, kierrostulos -6 oli kuitenkin oikein hyvä, kuten myös sen tuoma uran paras kolmossija Nordic Liigassa.

”Olin aika tyytyväinen siihen, että paineen allakin pystyin tekemään hyvää tulosta viimeisellä rundilla. En siinä oikeastaan edes miettinyt että mitä kaverit tekee, vaan pystyin keskittymään vaan omaan peliin. Auttoi siinä tietysti sekin, että täällä ei edes mitään tilannepäivityksiä kuulunut. Vasta kierroksen päätyttyä kysäisin kavereilta, että missä oikeen mennään”, Juuso naurahtaa.

”Nyt vihdoin tuntuu siltä, että lyönnissä alkaa palaset loksahtelemaan kohdalleen. Löydettiin Linus Väisäsen kanssa pari juttua mun wedge-lyönneistä mitä korjata, ja ne korjaukset tuntuu auttaneen myös muita lyöntejä. Tässä kisassa oli jo muutamia todella erinomaisia lyöntejä. Toisaalta sitten varsinkin ensimmäisenä päivänä tuli vielä liikaa mokia, jotka nyt näin jälkeenpäin jää vähän kaivelemaan tällaisessa kisassa.”

Uran ensimmäisen voiton jahtaaminen jatkuu tulevana viikonvaihteena Landerydin golfklubilla.