Juuso Kahloksen golfkausi 2019 alkoi aurinkoisissa merkeissä Espanjan Gironassa, kun Nordic Leaguen ensimmäisestä osakilpailusta irtosi 16. sija. Läpi kilpailun tasaisesti pelannut Kahlos pelasi kolmen kierroksen kilpailun kierrostuloksin 68, 72 ja 69, päätyen lopulta mukavaan kokonaistulokseen -3. Kilpailun yhdeksästä suomalaisesta edelle kiilasi vain Lauri Ruuska.
Sen lisäksi, että lopputulos oli Kahloksen mieleen, oli jo pelkästään kilpailemaan pääseminen pitkän talvikauden jälkeen nautinnollista. “Tosi siistiä oli päästä pelaamaan taas. Yritin keskittyä siihen, että huonoista lyönneistä ei seuraisi enempää huonoja lyöntejä, vaan keskittyminen pysyisi oleellisessa läpi kisan. Mielestäni onnistuin siinä tosi hyvin.” Täysin rikkumatonta zen-mielentilaa toisen vuoden ammattilainen ei vielä kauden ensimmäisessä kisassa kuitenkaan saavuttanut. “Ekalla tiillä taisi kyllä polvet tutista”, Kahlos myöntää.
Jo useamman viikon Espanjassa leireillyttä Kahlosta ilahdutti erityisesti viime kaudella ajoittain tökkineen puttipelin sujuminen. Vielä harjoituskierroksilla PGA Catalunyan kentän viheriöt tuottivat ongelmia, mutta kilpailusuoritus oli niin puttaamisen kuin muunkin pelaamisen osalta viikon parasta. “Olo on huojentunut, ja tästä on todella hyvä jatkaa sunnuntain kilpailuun.”
Tosiaan, uusi mahdollisuus jopa korkeampien sijoitusten saavuttamiseen on jo sunnuntaina, kun samalla kentällä pelataan jälleen Nordic Leaguen osakilpailu. “Numerolappu rintaan ja ei kun pallolle kyytiä.”