Kyse on itsetunnosta
Fritz Jakobsson tunnustaa lahjakkuutensa. Mutta hän määrittelee lahjakkuuden mielenkiintoisella tavalla.
”Sain suuren lahjakkuuden. Mitä lahjakkuus on? Se on jano. Pitää aina tyydyttää se jano”, hän luonnehtii.
”Jollain tavalla ihminen, jolla on huono itsetunto, joutuu aina todistamaan osaamisensa. Luulen, että minulla on tällainen ”vika”. Minä joudun koko elämäni todistamaan. Jos minulla olisi hyvä itsetunto ei olisi suurta tarvetta briljeerata, todistaa osaamistaan.”
Fritz Jakobsson ryhtyi ammattitaiteilijaksi vuonna 1968.
”Minulla oli silloin sellainen tapa, että panin maate lattialle, laitoin silmät kiinni, kädet eteen, ja olin löytävinäni suuren purjeen, tai saatoin nähdä veneen.”
”Katsoin vielä tarkemmin, kunnes olin näkevinäni osittain jonkun kuvan. Kun tutkii hetken aikaa – sitten pomppaa ylös ja pystyy heti alkaa toteuttamaan sitä ideaa.”
”Olen pohtinut, että tämä yhdistää kaikki ihmiset. Kaikki mitä teemme, on lähtöisin ideasta, joka meidän päässä on. Ihminen ei koskaan voi toteuttaa täysin sitä ideaa. Heti kun koskemme siihen raakaan ideaan, se muovautuu ja muuttuu. Se pätee kaikilla alueilla, se yhdistää koko ihmiskuntaa.”
”Se lähtee ideasta. Jokainen ihminen on eräänlainen taiteilija. Hän toteuttaa ideaa teokseksi, jonka avulla kommunikoi.
Vaikuttava studio
Suomen historian havinan voi miltei kuulla Fritz Jakobssonin studiossa Vaasassa. Raatimies Stjärnvall sai aikanaan tontin, joka oli kooltaan 100×100 m. Itse kuningas Kustaa III oli tontin lahjoittaja. Raatimies Stjärnvallin lisäksi viisi muuta virkamiestä sai puistomaiselta alueelta tontteja. Kuningas halusi että virkamiehet viihtyvät kuninkaallisessa kaupungissa, kunnioittaahan jo Vaasan kaupungin nimikin Ruotsin kuninkaallisia.
Kustaa III antoi rakennuttaa Vaasaan ”suurenmoisen puistikon”, kuten Fritz Jakobsson luonnehtii. ”Tämä alue on yksi ehjimpiä kustavilaisia kokonaisuuksia. Aleksanteri I kävi täällä vuonna 1819. Täällä ovat käyneet myös Runeberg, Topelius, Vasastjärna, Carl von Linné…”
Alueelta löytyy osia kaupungin vanhasta eteläisestä muurista. Fritzin studio on alueella, joka oli Vanhan Vaasan keskustaa. Tori oli aivan vieressä. Mielikuvitus lähtee laukkaan, kun kuuntelee Fritz Jakobssonia.
”Olen tykännyt aina inspiroida ihmisiä, ja saada sen kautta tunnustusta. Jokainen tarvitsee tunnustusta. Minulle on ilo, jos voin kertoa ihmisille näitä tarinoita ja tuottaa samalla elämyksiä”, Jakobsson sanoo.
”Minulla on eräänlainen arkifilosofia. Olen lapsesta saakka tehnyt tätä piirtämistä ja maalaamista.
Mutta aina minulla on mielessä kysymys: Mitä on taide. Onko se jotakin, onko se esine, jossa on maalia päällä. Onko se rakennus, kangas, runo. Mitä se on se taide siinä?”
”Tämä on teos, taideteos… Se mitä se kertoo, on taide. Voi sanoa, että itse taide edustaa ihmisen ideaa, joka on abstraktio. Kun taas ruumis, jossa me asumme, on teokseen verrannollinen.”
”Ne liittyvät toisiinsa. Niitä taideteoksia käytetään vain yhteen ainoaan tarkoitukseen. Olen näkevinäni, että taideteoksen ainoa merkitys on olla ihmisten välinen kommunikaatioväline.”
”Koska hänellä on se suurin kysymys, se on: kuka minä olen? Ja mistä minä tulen?”
”Vastaus tähän voidaan saada vain silloin, kun ollaan kanssakäymisissä. Kun voidaan heijastaa itsemme toisiin ihmisiin. Olenko arvokas? Rakastetaanko minua? Enhän ole ulkopuolella?” ”Taideteoksen merkitys on aivan suunnaton. Voisi sanoa, kaikki millä ihminen ilmaisee itseään, on taideteosta. Sanat ja liikkeet ja kaikki”, Fritz Jakobsson luonnehtii.
