Cooke oli paremmassa kunnossa kuin koskaan

Juuso Kahlos pelasi Vierumäellä ammattilaisuransa toisen kilpailun Euroopan haastajakiertueella, Challenge Tourilla. Kenttä oli huippukunnossa, mutta se ei tällä kertaa siivittänyt hänen omaa peliään aivan parhaalle tasolleen.

”Tunnelma oli loistava. Kenttä oli paremmassa kunnossa kuin koskaan, ainakin minun mielestäni”, Juuso Kahlos kommentoi.

Ensimmäisellä kierroksella hän teki yhden birdien ja kolme bogia, avauspäivän tulokseksi siis 74 (+2) lyöntiä

”Lyöminen oli hyvää ekalla kierroksella, mutta putit eivät uponneet. En pystynyt hyödyntämään par-5-väyliä.”

Ensimmäisen päivän puttausongelmaan löytyi apu vanhan tutun kautta.

”Henrik Karvinen katseli sitä puttaamista, ja sain sen asian hänen avullaan kondikseen toista päivää varten.”

”Toisena päivänä etuysi oli törkeen hyvää golfia, kolme alle. Mutta en tehnyt par-vitosille birdie-tuloksia.”

Hyvä alku ai jatkunut enää takaysillä. Tuloskortti näyttää takalenkinosalta rumalta, mutta siihen vaikutti ainakin osittain kova tuuli, joka nousi kierroksen aikana. Toisena päivänä Juuso Kahlos pelasi 75 (+3) ja kahden kierroksen yhteistulokseksi tuli 149 (+5). Jatkoonpääsy olisi edellyttänyt kovatasoisessa turnauksessa pelaamista selvästi alle kentän par’in, eli -3.

”Minulla on hyvät fiilikset, vaikka lopputulos oli ’tommonen’. Parempaa kohti ollaan menossa.”

Ensi viikonloppuna Juuso Kahlos pelaa oman klubinsa Pickalan mestikset.

”Sitten tulee treeniviikko. Sen jälkeen on Jaakko Mäkitalon ’hostaama’ Timberwise Finnish Open, joka on Alastarolla kuun vaihteessa pelattava Nordic Liigan kilpailu”, Juuso Kahlos kertoi lähiajan suunnitelmistaan.